Ajankohtaista

Helsinki Design Week avasi Erottaja 2:n ovet yleisölle

Pohjoismaiden suurin design-festivaali Helsinki Design Week avasi Erottaja 2:n ovet yleisölle syyskuun alussa. Tapahtuma oli merkittävä osa suunnittelemaamme Erottaja 2:n lanseerauskokonaisuutta ja se antoi laajalle yleisölle mahdollisuuden nauttia talon upeasta arkkitehtuurista.

Erottaja 2 on Theodor Höijerin suunnittelema uusrenesanssipalatsi, jonne harva on päässyt kurkistamaan ennen kuin Helsinki Design Week valtasi talon viisi kerrosta kahden viikon ajaksi. Kyseessä oli ainutkertainen tapahtuma, jonka veroista rakennuksessa tuskin enää nähdään – siksi dokumentoimmekin sen arvoisellaan tavalla.“Halusimme tuoda videokonseptiin jotain yllättävää. Mielestäni sen tuli erota muista alan dokumentoinneista. Koska kyse on designista, myös lopputuloksen tulee olla sen mukainen”, kertoo suunnittelija Ilkka Kärkkäinen, jonka kädenjälkeä on myös Erottaja 2:n ilme.