Ajankohtaista

Tuukka Tujula dynamo&sonin Senior Creativeksi

Tuukka Tujula

dynamo&son saa vahvistusta luovaan tiimiinsä pitkän linjan palkitusta suunnittelijasta, Tuukka Tujulasta. Tujula aloitti tehtävissään Senior Creativena 10.2. 

Tujulan ura on alkanut vuonna 2005 PHS:stä (myöhemmin TBWA). Sieltä tie on kulkenut 358:n kautta Intohimotoimisto Cassiuksen osakkaaksi ja freelanceriksi. 

Alalta on vaikea löytää tehtävää, jota Tujula ei olisi tehnyt. Vaikka hän on taustaltaan graafinen suunnittelija, portfoliosta löytyy monipuolisesti esimerkiksi tekstisuunnittelua, kuvituksia, mainonnan ja markkinoinnin suunnittelua sekä muotoilua.

Tujulalle luovassa työskentelyssä tiimityöskentely on sen parhaita puolia, ja se oli yksi syy myös sille, miksi dynamo&son näyttäytyi kiinnostavana työpaikkana. 

”Asetan itselleni korkeat laatuvaatimukset. Kaikessa tekemisessä yritän aina muistaa, että asiat olisi kyettävä sanomaan tai esittelemään myös kasvokkain palveluiden käyttäjille, viestien vastaanottajille taikka tuotteiden käyttäjille. ’Suunnittelijan vastuu’ on tärkeä arvo ja mielestäni suunnittelijan on pystyttävä seisomaan tuotoksiensa takana”, sanoo Tujula.

dynamo&sonin uuden strategian keskiössä ovat ideat ja ihminen, jossa hyvä strateginen osaaminen yhdistyy korkeatasoiseen luovaan suunnitteluun.

Luova johtaja Jukka Mannila nimeää Tujulan ammattitaidon keskeiset vahvuudet:

”Tuukan kokemus modernista markkinoinnista – visuaalinen kompetenssi, brändi- ja konseptiosaaminen ja ääretön intohimo luovaa suunnittelua ja -ongelmanratkaisua  kohtaan – ovat yhdistelmä, jota niin me kuin asiakkaammekin arvostavat. On ilo ja kunnia saada Tuukan kaltainen kovan luokan suunnittelija mukaan porukkaan.” 

”Ihminen on meille arvokkain. Se näkyy työyhteisössämme, osaamisessamme, tavassamme toimia ja halussamme ymmärtää tavoittelemiemme ihmisten maailmaa. Lisäarvomme asuu luovassa ongelmanratkaisussa eli parhaissa ja puhuttelevimmissa ideoissa. Juuri tätä vahvistusta Tujula tuo omalla rautaisella ammattitaidollaan”, sanoo toimitusjohtaja Anna Holtari.

Tiia Trontti

Lisäksi dynamo&son on saanut uutta energiaa projektihallintoon. Projektipäällikön tehtävissä 10.2. aloittanut Tiia Trontti siirtyi nykyisiin tehtäviinsä Avidlylta. Yli kymmenen vuoden uran Avidlylla (ent. Zeeland Family) tehnyt Trontti työskenteli erityisesti kansainvälisten asiakkuuksien parissa.

”Kiinnostuin dynamo&sonin vahvasta, luovasta tuotteesta.  Strateginen osaaminen on Lauran [Leskelä] ja Helin [Hytönen] toimesta vahvalla pohjalla. Myös Annan omistautuneisuus ja päämäärätietoisuus vetosivat. dynamo – kuten muutkin alan toimijat – ovat murrosvaiheessa, ja on hienoa nähdä miten täällä kuljetaan kohisten ylöspäin, otetaan entistä selkeämmin haltuun vahvaa asemaa luovan suunnittelu kentällä. Motion on kiinnostava lisä tässä kaikessa.”